Mielipidevieras-kolumnissa RAY:n toimitusjohtaja Veli-Pekka Nummikoski propagoi ansiokkaasti syntymässä olevan rahapelimonopolin puolesta ( HäSa 5.2.16 ). Miehen perustelut arveluttavat. Esiin nousivat vastuullisuus, tulevan yhtiön elinvoima ja kilpailukyky sekä vastaaminen kilpailuun asiakkaiden vapaa-ajasta. Rahaa hän ei tohtinut suoraan mainita kuin kirjoittamalla että kotimaiset edunsaajat kärsivät ulkomaille valuvasta tuotosta. Epäilemättä.
Itseäni kiinnostaa eniten bisneksen maksaja. Se on kuin onkin palveluja käyttävä asiakas eli sinä ja minä. Kilpailevan yrityksen tuotteiden valinnanvaraa meillä ei saisi olla. Kuulostaapa avoimelta talousalueelta EU:n sisällä vuonna 2016.
Kun rahapelimonopoliyhtiön herra puhuu vastuullisuudesta, alan voida pahoin. RAY:n ( ja muiden ) on tarkoitus tuottaa rahaa. Jaettavaksi hyvään. En puutu yhtiöiden poliittisesti ohjatun sisäisen rahanjaon problematiikkaan tässä kirjoituksessa ollenkaan. En sen vuoksi ettei kyseistä ilmiötä voisi olla. Voin pahoin sen vuoksi, että kaksinaismoralismi kukkii Suomen rahapeliyhtiöissä pahemmin kuin äkkiä voisi aavistaakaan. Dilemma on selvä. Miten tuottaa mahdollisimman paljon rahaa ja samalla estää rahapeliongelmien syntyä? Ei mitenkään.
Minusta on huolestuttavaa että monet perussuomalaisetkin kannattavat rahapelimonopolia. Hävettää heidän puolestaan.
Karkeasti voi jaotella kolme pelaajaryhmää: ammattilaiset, viihdepelaajat sekä ongelmapelaajat. Rahapelimonopoli ei ole yhdellekään ryhmälle hyvä vaihtoehto. Ammattilaiset hankkivat elantonsa taitopeleillä. He nauravat suomalaiselle pelitarjonnalle sekä itkevät onnettomien ehtojen edessä. Esimerkiksi pitkävedon kohteet ovat käytännössä pelikelvottomia veikkauksen laskennallisen osuuden painaessa kertoimet surkeiksi. Asioista perillä olevat viihdepelaajat ihmettelevät miksi lahjoittaa ilmaista rahaa suomalaiselle yritykselle, kun saman pelitositteen ero kertoimissa voi olla kauheimmillaan tuhansia, järkevissäkin vetoharavissa kymmeniä. Ongelmapelaajat eivät niin välttämättä välitä. He häviävät lopulta aina kaiken.
Ammattilaiset ja viihdepelaajat eivät ole pulma, ongelmapelaajat ovat. Asiaan perehtyneet huolestuneet tahot ovat väittäneet että Suomessa pelaamisen liikevaihdosta 50 prosenttia syntyy noin viiden prosentin suuruisen pelaajaporukan kautta. Ongelmarahapelaajia lasketaan lähteestä riippuen Suomessa olevan hieman yli satatuhatta.
Mitäpä siitä, ongelmapelaajan askel ei horju eikä henki haise. He eivät välttämättä näy eivätkä kuulu. Heidän elämänlaatunsa on raa’an bisneksen edessä sivuseikka. Suomalaiset ”vastuulliset yhtiöt” käyttävät peliongelmien ennaltaehkäisyyn prosenttien osasia tuotoistaan.
Nopeatempoiset onnenpelit, kuten kolikkoautomaatit, osuvat suoraan jonnekin ihmisen alkukaltaisiin palkitsemisjärjestelmiin ja ovat siksi erityisen koukuttavia. RAY kerää noin 75% tuotoistaan peliautomaateista, joita eniten pelaavat tietenkin ongelmapelaajat. Onneksi RAY on vastuullinen ja suojelee suomalaisia pelaamisen vaaroilta ansiokkaasti, tunkemalla lähes jokaiseen yli kymmenneliöisen kioskiin tai kauppaan armadan isoin mainoskyltein varustettuja pelikoneita. Harva kauppias kieltäytyy masiinoiden keräämästä 17%:n tuottosiivusta. Onneksi heitä silti on. Kuitenkin 18000 pelikonetta pitkin Suomen niemeä puhuu karua kieltään ongelman tuottamuksellisesta laajuudesta.
Jos RAY olisi edes eettisen hajuinen yhdistys, niin se vetäisi koneensa pois kioskeista ja marketeista ja keskittyisi tarjoamaan pelejään vain pelaamiselle pyhitettyihin paikkoihin, kuten täyspotteihin. RAY on puhunut koko kansasta joka automaatteja pelaa. Keskiarvo sitä, keskiarvo tätä. Jos RAY olisi oikeasti eettinen yhdistys, niin se pakottaisi pelaajansa rekisteröitymään ja laittamaan nykyisten tappiokeskiarvojen kokoisen häviökaton. Seikka olisi nykyisellä tekniikalla helposti toteutettavissa. Ongelmapelaajien kolikkopeliongelma poistuisi.
Ymmärrettävästi löpinäni ovat jo ajatuksinakin mahdottomia, sillä RAY:n tuotot laskisivat olennaisesti. Ja kuten Nummikoski sanoi: rahapeliyhtiön kilpailukyky on turvattava. Palkkakuopassa köllöttelevää poliittisen palkkioviran saanutta miestä on uskottava, eikö.
Kaksinaismoralismi kukkii myös mainostamisessa. Muutamien nautintoaineiden mainostamista ei millään voisi nykypäivänä kuvitella mainostettavan tyyliin: Möttösen valinnasta ostettiin viime viikolla 200 lavaa kaljaa. Hae sinäkin omasi. Juopotellaan yhdessä.
Esimerkiksi Veikkaus on esittänyt puheissaan huolta liian suurista ja nopeista voitoista, mutta itse mainostaa ”elämä voi muuttua” –kampanjoita ja superhyperjättipotteja. Pelaa, pelaa, pelaa. Mutta älä liikaa. Hävytöntä.
Miksi tasapuolisuuden nimissä pelikoneissa ei ole isoja varoitusplakaatteja vaikka näin: homssuinen nainen istumassa tyhjän, vain valoa loistavan, jääkaapin edessä, puoliksi syöty ruokamakkara kädessään. ”Pelaaminen muuttaa ruokavaliotasi.” tai aivonsa pellolle ampunut avioeron kärsinyt mies kyyhöttää haulikko sylissään. ”Pelaaminen karkottaa perheesi ja tappaa”. Tupakka-askeissa käytetään tuollaista symboliikkaa. Missä on tasapuolisuus? Samaa mielihyväkeskusta hellitään kuin pelaamisessakin.
Lapsia ( joskus myös aikuisia ) yritetään suojella alkoholin ja tupakan haitoilta mitä järeämmin tai naurettavimmin keinoin eikä siinä lähtökohtaisesti pahaa olekaan. Mutta miksi ihmeessä kauppojen ja kioskien kassat ja aulat tulvivat arpaa, veikkaustositetta, mainosta, lippua ja lappua toisen perään? Eiväthän nekään ole lapsille tarkoitettu. Itse kannatan täydellistä vapautta, mutta toisten hyödykkeiden kategorinen kieltäminen samoin argumentein ottaa pattiin. Jos minä en saa kaupassa käydessäni tupakka-askia nähdä tai jos yksittäisiin laatusikareihin pitää liimailla varoitustarroja, niin en haluaisi nähdä pelituputtamistakaan. Huomautettakoon etten polta, mutta pelaan kyllä.
Ilmeisesti on niin, että rahamonopoliyhtiöt saavat suomalaisille tarjota huonoja tuotteita kilpailukyvyttömään hintaan. Suomalaisia saa riistää, kunhan tekee sen silleen kivan puolieettisesti ja jakaa peliongelmaisilta riistetyn rahan osittain hyviin tarkoituksiin.
En missään nimessä halua kieltää pelaamista. Ihmiset tekevät omia valintojaan ja kantavat seuraukset. Minua ärsyttää eri keskustelujen sävy. Miksi samankaltaisissa väittelytilanteissa samankaltaiset argumentit tulkitaan eri tavalla? Miksi hyväntekeväisyysjärjestöt hyväksyvät epäeettisesti kerätyt rahalahjoitukset? Koska tällä kertaa ne ovat saamapuolella. Ne Nummikosken ”edunsaajat”.
Suomalaisia on aina vedätetty vapaan liikkuvuuden ja kilpailun asioissa. EU jäsenyyskin myytiin kansan syville riveille puheilla halventuvista hinnoista autoissa, alkoholissa ja elintarvikkeissa. Ei ehkä tarvitsisi mainita, mutta kyseiset tuotteet eivät todellakaan ole Suomessa EU:n halvimmasta päästä. Mitä siinä yksi rahapelimonopoli tuntuu lisänä vierellä kun koko kansaa voi koijata niin että hirvittää.